Mutta mä haluan

Olen aina ihmetellyt, miksi ihmiset, jotka käyttävät silmälaseja useimmiten vihaavat niitä. Itse olen tavallaan aina haaveillut laseista (tosin en näön heikkenemisestä), sillä sen lisäksi että uskoisin silloin näyttäväni fiksummalta, tekevät käyttäjälleen sopivat sangat kasvoista persoonallisemmat ja korostavat silmiä. Toisaalta tiedän, että heti kun saisin mieleiseni silmälasini, alkaisin haluta jotain aivan muuta, ja etenkin päästä niistä eroon mahdollisimman pian.

Ennen olin aina kateellinen tytöille, joiden hiukset olivat kiharat, sillä ne tuntuivat aina näyttävän paremmilta kuin omat ohuehkot. Jostain syystä hiukseni ovat muuttuneet laineileviksi ja kiharoiksi, ja etenkin sadesäällä tuntuu, että suorat (vaikkakin lättänät) hiukset helpottaisivat elämääni suuresti.

Minusta tuntuu usein, etten osaa olla tyytyväinen siihen, mitä jo on. Ostaessani uusia vaatteita alan heti miettiä, mitä tarvitsen seuraavaksi, ja muissakin asioissa mietin enemmin sitä mitä minulta puuttuu sen sijaan että nauttisin elämästä ja asioista jotka jo omistan. Tämän hetken must have-juttuja ovat hauska tunika, saappaat, toppatakki tai villakangastakki (en osaa päättää kumpaan kyllästyn hitaammin), poskipuna, tumma kynsilakka sekä joku juhlavampi mekko kenties uudeksi vuodeksi. Lista on siis pitkä, mutta uskon osan noista jäävän lähinnä haluamisen tasolle.

Luen tällä hetkellä koulua varten Amy Tanin kirjaa ”The Joy Luck Club”, joka on yllättävän hyvää ja etenkin opettavaista luettavaa. Lopuksi perjantai-illan iloksi pieni siteeraus kyseisestä kirjasta, jonka opetus etenkin minun tulisi muistaa joulun lähestyessä:

This is because… because if you ask it… it is no longer a wish but a selfish desire.


A selfish desire or not, tuonne lähtisin takaisin vaikka heti.

Marie